Pieni mutta pippurinen Emil
Taas uusi lohikäärme putkahti maailmaan lankakerän rippeistä. Jokin aika sitten Camilla sai seurakseen Emil-nimisen veijarin, joka on korkeudeltaan ainoastaan 8,5 senttimetriä.

Emil ei ole luonteeltaan paha, mutta pitää kuitenkin Vaahteranmäen Eemelin tavoin toisinaan pienestä kiusanteosta. Se myös ihailee maailman kauniita asioita, ja pitää siksi hyvää huolta myös omasta ulkonäöstään. Tämä pikkukaveri on älykäs, eikä jaksa suotta maailman menosta huolehtia.
Tässä alkuperäisestä Marjorie Jonesin englanninkielisestä ohjeesta suomennettu amigurumin virkkausohje. Sekä Emil että Camilla ovat hieman alkuperäisestä ohjeesta muunneltuja (mm. siivet). Englanninkielisen ohjeen Emilin siipiin löydät täältä (Tiny Cthulhu wings, suunnittelija Amber).
LUMILOHIKÄÄRME
Lohikäärmeen koko riippuu valitsemastasi langasta ja koukusta. Lohikäärmeen tekemiseen tarvitset lisäksi neulan, askarteluvanua täyttöön ja silmät (muoviset tai esimerkiksi huovasta tehdyt). Amigurumi työstetään renkaan muodossa, joten virkkaamista helpottaa kierroksen ensimmäisen silmukan merkitseminen esimerkiksi toisen värisellä langanpätkällä.
Taso: Melko helppo
Materiaalit:
- Mikä tahansa lanka ja sopiva koukku
- Neula
- Täytettä (esim. askarteluvanua)
- Mustat helmet tai napit silmiksi
Lyhenteet
- kjs – ketjusilmukka
- ks – kiinteä silmukka
- s – silmukka
- ps – piilosilmukka
- kor – korotus (kaksi kiinteää silmukkaa yhteen silmukkaan)
- kav – kavennus (koukku ensimmäiseen silmukkaan, vedä lanka silmukan läpi, laita koukku toiseen silmukkaan, vedä lanka silmukan läpi, vedä lanka molempien koukulla olevien silmukoiden läpi. Halutessasi voit kokeilla myös näkymätöntä kavennusta.)
PÄÄ
Virkataan kierroksina.
Aloita virkkaamalla 6 ks säädettävään aloitussilmukkaan. – 6
2: kor jokaiseen s:aan – 12
3–6: ks jokaiseen s:aan – 12
7: kor kuuteen ensimmäiseen s:aan, ks jäljellä olevaan kuuteen s:aan – 18
8: ks kahdeksaan ensimmäiseen s:aan, kor seuraavaan kahteen s:aan, ks jäljellä olevaan kahdeksaan s:aan – 20
9–11: ks jokaiseen s:aan – 20
12: (kav, ks seuraavaan kolmeen s:aan) toista kierroksen ympäri – 16
13: (kav, ks seuraavaan kahteen s:aan) toista kierroksen ympäri – 12
14: (kav, ks) toista kierroksen ympäri – 8
Ps seuraavaan s:aan, päättele. Jätä pitkä ”häntä” reiän sulkemiseen ja ompeluun.
VARTALO
Virkataan kierroksina.
Aloita virkkaamalla 4 ks säädettävään aloitussilmukkaan. – 4
2: kor jokaiseen s:aan. – 8
3–5: ks jokaiseen s:aan. – 8
6: (ks, kor) toista kierroksen läpi. – 12
7–8: ks jokaiseen s:aan. – 12
9: (ks seuraavaan kahteen s:aan, kor) toista kierroksen läpi. – 16
10: (ks seuraavaan kolmeen s:aan, kor) toista kierroksen läpi. – 20
11: (ks seuraavaan neljään s:aan, kor) toista kierroksen läpi. – 24
12: (ks seuraavaan viiteen s:aan, kor) toista kierroksen läpi. – 28
13–16: ks jokaiseen s:aan. – 28
17: (kav, ks seuraavaan viiteen s:aan) toista kierroksen läpi. – 24
18: (kav, ks seuraavaan neljään s:aan) toista kierroksen läpi. – 20
19: (kav, ks seuraavaan kolmeen s:aan) toista kierroksen läpi. – 16
20: (kav, ks seuraavaan kahteen s:aan) toista kierroksen läpi. – 12
21: kav kierroksen läpi. – 6
Ps seuraavaan s:aan, päättele. Jätä pitkä ”häntä” reiän sulkemiseen ja ompeluun.
HÄNTÄ
Virkataan kierroksina.
Aloita virkkaamalla 3 ks säädettävään aloitussilmukkaan. – 3
2: kor kierroksen läpi – 6
3: ks jokaiseen s:aan – 6
4: (ks, kor) toista kierroksen läpi – 9
5: ks jokaiseen s:aan – 9
6: (ks seuraavaan kahteen s:aan, kor) toista kierroksen läpi – 12
7: ks jokaiseen s:aan – 12
8: (ks seuraavaan kolmeen s:aan, kor) toista kierroksen läpi – 15
9: ks jokaiseen s:aan – 15
10: (ks seuraavaan neljään s:aan, kor) toista kierroksen läpi – 18
11: ks jokaiseen s:aan – 18
12: (ks seuraavaan viiteen s:aan, kor) toista kierroksen läpi – 21
13–15: ks jokaiseen s:aan. – 18
Ps seuraavaan s:aan, päättele. Jätä pitkä ”häntä” reiän sulkemiseen ja ompeluun.
JALAT (tee kaksi)
Virkataan kierroksina.
Aloita virkkaamalla 4 ks säädettävään aloitussilmukkaan. – 4
2: kor jokaiseen s:aan. – 8
3: (ks, kor) toista kierroksen läpi – 12
4–6: ks jokaiseen s:aan – 12
7: (kav, ks ) toista kierroksen läpi. – 8
8: ks jokaiseen s:aan – 8
Ps seuraavaan s:aan, päättele. Jätä pitkä ”häntä” reiän sulkemiseen ja ompeluun.
KÄDET (tee kaksi)
Virkataan kierroksina.
Aloita virkkaamalla 6 ks säädettävään aloitussilmukkaan. – 6
2–6: ks jokaiseen s:aan – 6
7: (ks seuraavaan kahteen s:aan, kor) toista kierroksen läpi. – 8
8–9: ks jokaiseen s:aan – 8
10: (kav, ks seuraavaan kahteen s:aan) toista kierroksen läpi – 6
Ps seuraavaan s:aan, päättele. Jätä pitkä ”häntä” reiän sulkemiseen ja ompeluun.
KORVAT JA SELÄN SUOMUT (tee viisi)
Virkataan kierroksina.
Aloita virkkaamalla 4 ks säädettävään aloitussilmukkaan – 4
2: (ks, kor) toista kierroksen läpi – 6
3: (ks seuraavaan kahteen s:aan, kor) toista kierroksen läpi – 8
4: (ks seuraavaan kolmeen s:aan, kor) toista kierroksen läpi – 10
5: ks jokaiseen s:aan – 10
Ps seuraavaan s:aan, päättele. Jätä pitkä ”häntä” reiän sulkemiseen ja ompeluun.
Pujota pitkä lanka viimeisen kierroksen läpi ja kerää yhteen. Tee tämä ainoastaan kahdelle palalle. Nämä ovat korvat. Litistä kolme jäljellä olevaa palaa kolmion muotoon ja ompele kiinni lohikäärmeen selkään.
SILMÄLUOMET
Aloita virkkaamalla 6 ks säädettävään aloitussilmukkaan. Poikkeuksena spiraaleissa virkkaamiseen, kierroksen lopussa tee yksi kjs ja käänny.
2: ks jokaiseen s:aan – 6
Päättele ja jätä pitkä ”häntä” ompeluun.
KOKOAMINEN
Kiinnitä osat toisiinsa nuppineuloilla nähdäksesi jokaisen osan oikean paikan. Ompele silmäluomet päähän ja liitä silmät. Täytä pää ja sulje aukko. Täytä kaula ja vartalo, ja sulje aukko. Täytä jalat, sulje aukko ja ompele kiinni vartalon alaosaan. Täytä häntä, aseta se paikoilleen vartalon takaosaan ja ompele. Täytä käsistä vain alaosa, ja ompele ne kiinni vartaloon. Liitä myös selkärangan suomut paikoilleen.


